Ilona Engblom
Application Specialist

Olet ollut Viskanilla nyt noin kuukauden, miten olet viihtynyt?


Oikein hyvin! Työkaverit ovat niin Suomen kuin Ruotsin puolellakin mahtavia tyyppejä. Paljon on opittavaa, mutta se vain tekee hommasta mielenkiintoista – vaikka palankin jo halusta päästä oikeisiin asiakastöihin käsiksi.


Mitä teit ennen Viskanin tiimiin liittymistä?


Olen ollut mm. isännöintitoimistossa reskontranhoitajana/kiinteistösihteerinä, tehnyt kiertotalouden tutkimus- ja kehityshankkeita korkeakoulussa ja työskennellyt>

Mitä odotat eniten työstäsi?


Koulutuksen jälkeiseltä ajalta odotan monipuolisia ongelmanratkaisutehtäviä ja kiireisiä työpäiviä, sopivasti haasteita ja toivottavasti myös onnistumisen kokemuksia.


Mitä tykkäät tehdä kun et ole työn parissa?


Liikun! Heilun milloin missäkin jumpalla ja kuulun myös Turun urheiluliiton aikuisten yleisurheilun valmennusryhmään. Lisäksi ulkoilen ja jahtaan vaihtelevalla menestyksellä kameran kanssa lintuja kuviin.


Kiertotalous ja kestävä kehitys on lähellä sydäntäsi. Haluaisitko avata omin sanoin mitä nämä sinulle merkitsevät, kuinka näyttäytyvät arjessasi?


Syön mahdollisimman vegaanisti, en omista autoa vaan mieluiten liikun lihasvoimalla ja vältän kertakäyttötuotteita. Pyrin myös koko ajan vähentämään kulutustani ja siirtämään sitä tavaran hankkimisesta palveluihin ja kulttuuriin; tällä saralla on kyllä vielä itsellänikin paljon tekemistä.


Vinkkejä kuinka itse kukin voisi omalla toiminnallaan näitä edistää?


Harkitse ostostesi tarpeellisuutta! Jos ostat uutta, pyri ostamaan laatua, jotta tuotteen käyttöikä olisi mahdollisimman pitkä ja voit myydä tai lahjoittaa sen seuraavalle käyttäjälle, kun et sitä enää itse tarvitse.


Jos tilaat verkkokaupasta, varmistu mahdollisuuksien mukaan tuotteen sopivuudesta itsellesi: tilaamalla vaatteita vain sovitettavaksi palauttaaksesi ne sitten kuormitat turhaan ympäristöä sekä ylimääräisen logistiikan että mahdollisen tuotehävikin kautta. Onneksi nykyään vaatteiden verkkokaupat ilmoittavat yleensä tuotteista tarkat mitat, joista voi jo hyvin päätellä itselleen sopivan koon. Ruokavaliossa vähennä eläinperäisten tuotteiden kulutusta. Jos et halua luopua vaikkapa juustoista, karsi jostain muusta.

Ehkä kaikkein kannattavinta kuitenkin olisi pyrkiä vaikuttamaan päättäjiin, jotta kestävää tuotantoa edistettäisiin tehokkaammin taloudellisin ja lainsäädännöllisin ohjauskeinoin valtion ja/tai EU:n tasolta.

Ilona Engblom

Viskanin kiperät:

Jos sinulla olisi ylimääräinen tonni tuhlattavaksi, mitä ostaisit?


Mahdollisimman hyvän äly-/urheilukellon varmaankin, koska järkevämmän hintaisista malleista tuntuu aina puuttuvan jokin ehdottoman tarpeellinen ominaisuus kuten edistyneet juoksustatsit tai jumppatilat tai musiikin tallennus tai näytön kirkkauden säätö.

Lopulla rahalla voisinkin vaikka hankkia itselleni jonkin siistin, pitkäikäisen ja edustuskelpoisen takin.


Mikä on suurin asia, jonka haluaisit saavuttaa tänä vuonna?


Tämä vuosi päättyy tätä tavoitetta ajatellen liian aikaisin, mutta ensi kesään mennessä haluan juosta 1500 metriä alle 6 minuuttiin.


Jos heräisit huomenna uuden taidon tai kyvyn kanssa, minkä haluaisit sen olevan?


Suurin epäkohta elämässäni on aina ollut omasta mielestäni se, että en osaa laulaa, joten laulutaitoa tänne, kiitos. Se saattaisi kohentaa myös lähipiirin elämänlaatua, koska en varsinaisesti anna taidottomuuteni estää ilmakitaralla säestettyjä esityksiä eri iskelmäklassikoista.


Onko sinulla jotain rutiineja, joista et luovu?


Magnesiumtabletti ennen nukkumaanmenoa, aamupalaksi kahvia ja kurkku-vuusto-leipä, ennen treenejä tietyt lämmittelyavaukset ja treenin jälkeen tietyt venyttelyt. Ja ehkä noin parikymmentä muuta päivittäin toistuvaa, turvallisuutta luovaa rutiinia, joita en tule edes ajatelleeksi.


Jos voisit syödä loppuelämäsi vain yhtä herkkua, mikä se olisi?


Tähän on vastattava pizza tai burger. Tosin lasken ne perusruuiksi, joten herkku-herkuista valinta olisi sitten varmaankin jäätelö. Esim. Ben&Jerryn vegaanisilla voisi hyvin elää.


Mikä on paras reissu, jonka olet tehnyt?


Parhaasta en tiedä, mutta ikimuistoisin oli matka sambaryhmämme kanssa esiintymään Beijing International Cultural Tourism Festivalille Beijingiin ja Tianjiniin joskus 2000-luvun puolivälin paikkeilla. Melkoinen once in a lifetime -kokemus termin kaikissa merkityksissä.


Jos saisit 5 lisätuntia vuorokauteen, mitä tekisit?


Haluaisin käydä enemmän teatterissa, keikoilla, lätkämatseissa ym. ilman, että pitää tinkiä yöunista ja treeneistä. Kotikin voisi tietysti olla vielä asteen siistimpi.


Mikä on mottosi?


Täysii!


Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?


Harrastan ruotsalaisia dekkareita, ja olenkin koko tämän Viskan-työurani kantanut työmatkoilla mukana Johanna Mon kirjaa Svarta änkan pääsemättä edes alkuun siinä. Yritän siis ryhdistäytyä sen suhteen.

Seuraavana listalla on suuresti ihailemani Juha Hurmeen Tiu tau tilhi, johon olen kirjaston varausjonossa.


Mikä on sellainen piirre tai harrastus, joka aina yllättää muut ihmiset?


Erityisesti Turussa tuntuu moni yllättyvän siitä, että en aja autoa.


Mikä on oudoin taitosi?


Omasta mielestäni ei ole kovinkaan outoa osata kirjoittaa kymmensormijärjestelmällä nopeasti ja tarkasti katsomatta sen enempää sormiin kuin kirjoitettavaa tekstiäkään, mutta yllättävän usein sillä pystyy tekemään vaikutuksen muihin.

Osaan myös jonkin verran hepreaa ja lukea hepreankielistä tekstiä.


Haluaisitko mieluummin henkilökohtaisen hierojan vai henkilökohtaisen kokin?


Oikeastaan minulla on molemmat kotona samassa paketissa, mutta jos pitäisi valita, henkilökohtainen kokki olisi aivan ehdoton. Olen laiska ruuanlaittaja ja osaamiseni siinä keskittyy lähinnä asioiden pilkkomiseen tasakokoisiksi kuutioiksi.


Mikä oli (tai on!) mielestäsi paras lautapeli?


Kaikki missä pärjään – ylipäätään kieltäydyn pelaamasta sellaisia, missä yleensä häviän. Battlesheep on aika hyvä.

Lue lisää

Nelli Patronen
Haastattelussa Operations Manager Amar

"Suurin osa työstämme tapahtuu ilman että asiakkaamme edes tietävät siitä."

Nelli Patronen
Haastattelussa Customer manager Nelli

"Miksi sarvikuonolla on sarvi?

- Koska muuten sen nimi olisi pelkkä kuono"

Sanna Åfalk
Esittelyssä UX/Design-harjoittelija Sanna

Hauskin haaste on ollut kehittää moderni, asiakkaan tarpeisiin ja kohderyhmään mukautettu verkkokauppasivusto

Emma Tapola
Haastattelussa Customer Manager Emma

"Jokainen päivä on erilainen, aamulla ei vielä tiedä mitä kaikkea päivä tuo tullessaan"

Uutiskirje

Ite Wiki

Viskan Oy Ab Keskuskatu 3a 00100 Helsinki +358 20 735 3410 info@viskan.fi