Haastattelussa
Customer manager Nelli
"Miksi sarvikuonolla on sarvi? - Koska muuten sen nimi olisi pelkkä kuono"
Nelli Patronen aloitti Viskanilla Customer Managerina huhtikuussa 2022 ja on jo ehtinyt hyvin mukaan asiakkaidemme avuksi verkkokaupan ja subscription-konseptien parissa. Vahvan asiakasorientaation lisäksi Nellillä on seikkailijaluonne ja ilmiömäinen taito kuunnella.
Nellin kanssa jutellessa oppii toisesta aina jotain uutta ja yllättävää, niin myös tätä haastattelua tehdessä:
Terve Nelli! Olet ollut Viskanilla yli puoli vuotta, millaista on ollut?
Ällistyttävää sanalla sanoen. Viskanilla on ihana olla, mikä työkulttuuri, mikä tuote, millainen jengi. Mahdollisuudet ja motivointi. So happy <3
Mitä teit ennen Viskanin tiimiin liittymistä?
Olin softafirmassa account managerina/specialistina, lisäksi ohjasin ja ohjaan yhä ryhmäliikuntaa.
Mikä on parasta työssäsi?
Tehtävien monipuolisuus, tiimin ja esihenkilöiden tuki ja kannustus, se että töissä on kollegoiden kanssa aidosti hauskaa läppää ja huippuviihtyisä toimisto suoraan Stockaa vastapäätä, ne kaikki Herkun paakkelsit…
Mikä Viskanilla on erilaista kuin mitä odotit?
Tulin Viskanille täysin avoimin mielin ja odottamiltani työtehtäviltä sain juuri sen, mitä olin ounastellutkin, mutta niin paljon myös enemmän! Se, kuinka minuun luotettiin heti jo alkumetreillä, annettiin vastuuta ja mahdollisuuksia. Kuinka otettiin vastaan, ja kuinka on olo, että mua tosiaan kuunnellaan jos mulla on jotain mielen päällä. Huikeeta.
Sinulla on kattavasti osaamista aiemmista työtehtävistä, mitä kokemustasi koet pystyväsi parhaiten hyödyntää työssäsi?
Vuorovaikutusta, kykyä kuulla ja nähdä ihminen, suullisia ja kirjallisia taitoja ja sävyjen ymmärrystä. Luontaista kiinnostusta bäkkipuolen juttuihin ja graafiseen suunnitteluun.
Viskanin kiperät:
Jos sinulla olisi ylimääräinen tonni tuhlattavaksi, mitä ostaisit?
Vanhana lumilautailijana lähtisin Alpeille kruisailemaan pitkää siivua viikoksi, enää kun ei voi hyppiä eikä hullutella reileissä. Lappikin käy mainiosti, kunhan on luonnonlunta.
Mikä on suurin asia, jonka haluaisit saavuttaa tänä vuonna?
Tämän vuoden osalta suurin saavutus olisi se, että saamme järkättyä reilun kuukauden varoajalla hyvät bileet. Menemme naimisiin marraskuussa ja juhlien järkkäämisen eteen ei olla tehty vielä mitään muuta kuin varattu mesta ja kutsut lähetetty. Olen aika happy-go-lucky tällaisissa asioissa, mutta sitten osaan olla tosi nipo toisissa jutuissa.
Jos heräisit huomenna uuden taidon tai kyvyn kanssa, minkä haluaisit sen olevan?
Olisi kiva osata laulaa. Ei sen vuoksi, että sitä itse kaipaisin, mutta ettei läheiset ja jumppa-asiakkaat aina joutuisi kärsimään.
Mistä asiasta tai saavutuksestasi olet kaikista ylpein?
Olen säilyttänyt positiivisen elämänasenteen ja uskon hyvyyteen, vaikka elämän varrella toisinkin olisi voinut käydä.
Miten kuvailisit / ystäväsi kuvailisivat sinua 5 sanalla?
Höntti ku mikäki, laulu- ja tanssikyvytön, empaattinen, ei-uskois-että-on-niinkin-fiksu
Mikä on paras reissu, jonka olet tehnyt?
1995 Kaunertalin lumilautareissu ja 2019 Punk Rock Holiday -viikko Sloveniassa. Paratiiseja kummatkin.
Mikä on sellainen piirre, joka aina yllättää muut ihmiset?
Osaan olla hiljaa ja tykkäänkin siitä, lisäksi viihdyn ennemmin vähän sivussa kuin keskipisteessä. Olen enemmän introvertti kuin ekstrovertti.
Mikä on oudoin taitosi?
Kävelin viisivuotiaaksi asti takaperin.
Mitä teet silloin, kun stressaa liikaa?
Lähden pyörälenkille tai jumpalle. Tosin harvoin mua stressaa, saati liikaa. Tässä iässä osaa jo ottaa aika lupsakasti vastoinkäymiset ja negatiiviset asiat.
Jos voisit syödä loppuelämäsi vain yhtä herkkua, mikä se olisi?
Porilaisen Mäkilän leipomon pikkuiset bebe-leivokset
Jos saisit 5 lisätuntia vuorokauteen, mitä tekisit?
Nukkuisin ja pyöräilisin pitkin pitäjiä.
Mikä on mottosi?
Kakki hyvi, vois olla paljo pöllömminki
Mitä kirjaa luet tällä hetkellä?
Elizabeth Stroutin pikkukaupungin tyttöä. Harvoin jätän kirjaa kesken, mutta Päättymätön riemu tuijottelee lattianrajasta keskeneräisenä, joten sitä myös samalla (viimeksi kai vuosi sitten).
Mitä hyviä leffoja tai sarjoja olet katsonut viime aikoina?
Nykysarjoista mieleen tulee ensimmäisenä City on a hill, ah mitä 90-luvun nostalgista muotia ja itse sarjakin on kovin kelpo. Tykkäsin myös Kiddingistä tosi paljon.
Mitä bändiä tai artistia fanitit 10 vuotta sitten?
10 vuotta sitten oli Mos Def, AFI ja Raised Fist varmaan eniten soitossa, ovat yhä edelleen jatkuvassa veivauksessa. Musiikki on hurjan tärkeää mulle, joten tämä oli vaikea kysymys.
Mikä on oudoin asia, mitä sinulle on ikinä tapahtunut?
Selittämättömän valoilmiön näkeminen, se oli salettina UHVO. Myös käsittämättömän hilkulla ollut kiveä päin laskeminen, lensin selkä edellä keskellä mustaa rinnettä ollutta kiveä päin ja jonka suoja-aita oli kaatunut, mutta reppuun oli jostain ihmeen syystä jäänyt etutaskuun kovakantinen romaani joka repesi kannesta kanteen. Se pelasti vähintäänkin mun liikuntakyvyn ja sen reppuun unohtamisella oli jokin outo, mutta hyvä syy.
Mikä eläin haluaisit olla?
Jokin kaikkein syvimmän merenpohjan mahdottoman omituinen otus.
Mikä on rohkeinta, mitä olet tehnyt?
Elämässä yleisellä tasolla rohkeinta lienee luottaa, kun intuitio siihen rohkaisee. Eikä intuitio ole ollut vielä kertaakaan väärässä.
Onko sinulla mitään aamurutiineja?
Olen tietyissä asioissa (mutta en läheskään kaikessa) erittäin rutiini-ihminen ja etenkin aamulla asiat tulisi mennä tietyssä järjestyksessä tai olen ihmeissäni seuraavat pari tuntia.
Mikä sinusta piti alun perin tulla isona – ja miksei sinusta tullut sitä?
Arkkitehti, lapsesta asti olin seuraamassa isäni jalanjälkiä, mutta lukion eka matikankurssi oli teinille liikaa, vaihdoin lyhyeen eikä musta olisi kovin hyvää arkkitehtiä muutenkaan tullut.
Mikä oli (tai on!) mielestäsi paras lautapeli?
Kaikki ne, joissa olen voittamaton. Tai jos joku mut voittaa, annoin sen tapahtua…. (mikä kilpailuvietti?) Kysymys toisesta suunnasta: mikä on kamalin? No Kimble, perhana.